BEMÆRK: Ansøgningsfristen er overskredet
Hartwallilla valmistetaan klassikkojuomia aina raitakuosisesta lonkerosta kesämuistoja herättävään Jaffaan. Lisäksi tuomme Suomeen satoja rakastettuja viinejä maailman johtavilta viinitaloilta. Nyt etsimme tärkeää uutta työkaveria, joka pääsee edustamaan upeita kansainvälisiä viinipäämiehiämme Suomen markkinalla. Tule mukaan tekemään tiimistämme entistäkin menestyvämpi! Haussa on:
Business Manager, Wines
Haluatko kasvattaa brändejä Suomen viinimarkkinassa? Nyt siihen on verraton mahdollisuus; portfoliomme kasvaa ja haemme tiimiimme kahta Business Manageria edustamaan upeita kansainvälisiä viinipäämiehiämme sekä heidän brändejään Suomen markkinalla. Kumppaneistamme löytyy maailman suurimpia viinitaloja, joiden portfoliossa on Suomen tunnetuimpia viinibrändejä.
Meillä on kiikarissa kaksi erinomaista markkinoinnin osaaja vahvalla kaupallisella asenteella. Intohimona on brändinrakennus, jolla on markkinointikanavat hallussaan, sekä ratkaisujen löytäminen menestykseen vastuulla olevalle asiakkaallesi ja päämiehille. Tehtävässä tarvitset yrittäjähenkisen, kaupallisen asenteen ja kiinnostuksen viiniä ja trendejä kohtaan sekä Suomessa että maailmalla.
Pääset meillä vastaamaan viinipäämiestesi tuoteportfolion strategiasta, kannattavasta kasvusta kaikissa myyntikanavissa, viinien brändimielikuvan kehittämisestä sekä Alko asiakkuudesta omalta vastuualueeltasi. Vastuullasi on vuosisuunnitelmien teko ja toteutuksen jalkautus sisältäen muun muassa markkinointi-, kampanja- ja uusien tuotelanseerausten suunnitelmat, markkina-analysointi ja ratkaisuehdotusten löytäminen vastuulla oleville päämiehillesi, myynnin ennustaminen ja hinnoittelu. Olet Hartwallin pääkontakti päämiesten suuntaan ja työpöydältäsi löytyy myös kuukausittainen raportointi menestyksestä.
Työstä ei tule yksinäistä, vaan tukenasi kaikessa on huikea myynti- ja asiakasmarkkinointitiimi, muut viinien parissa työskentelevät Business Managerit sekä ravintolakanavan Wine Ambassadorit. Janoat menestystä ja haluat aidosti koko tiimin menestyvän.
Haluatko kasvattaa isoja brändejä myös viinimarkkinalla?
Vastaat meillä Alkon asiakkuudesta oman portfoliosi osalta ja haluat palavasti kehittää viinimyyntiä niin Alkossa kuin ravintolakanavassa vielä paremmaksi. Päivittäistavarakauppojen valikoimissa on myös päämiestemme tuotteita, joiden kannattavasta kasvusta vastaat yhdessä myyntitiimin kanssa.
Toivomme sinulta:
- Vahvaa näyttöä kuluttajabrändien menestyksekkäästä rakentamisesta
- Erinomaisia projektinhallinta- ja neuvottelutaitoja
- Suunnitelmallisuutta, oma-aloitteisuutta ja paineensietokykyä
- Hyvää suullista ja kirjallista esiintymis- ja vaikuttamistaitoa
- Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
- Kokemus Alkon kanssa työskentelystä katsotaan eduksi
- Kokemus viini- ja päämiestoimialalta sekä viinimarkkinoiden ymmärrys on plussaa
Suomen virkistävintä työpaikkaa rakentamassa
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän vahvassa ja tunnetussa bränditalossa, suomalaisten rakastamien juomien parissa. Työskentelemme nautintobisneksessä ja haluamme sen näkyvän kaikessa mitä teemme. Meidän tavoitteemme on olla koko maan virkistävin työpaikka ja teemme kovasti töitä sen eteen.
Meiltä löytyy mahtavat työkaverit ja myös edut ovat kohdillaan: laajan terveyshuollon, monipuolisten harrastusryhmien ja hyvinvointi-, matkailu- ja liikuntaetujen lisäksi saat valita mieleisesi juomakorin joka kuukausi. Lisäksi meiltä saa muutakin virkistystä perinteisempien etujen lisäksi: hartwallilaisille on usein jaossa esimerkiksi keikka-, urheilu- ja festarilippuja.
Hartsulaisten arkeen pääsee kurkkaamaan Instagramissa: @hartwallilaiset.
Innostuitko? Mahtavaa!
Lisätietoja antaa Category Manager Janiina Gustavsson (p. 050 342 3075) keskiviikkona 3.1.2024 klo 14-15 ja Category Manager Janina Wallin (p. 050 593 7571), torstaina 4.1.2024 klo 15-16, ole rohkeasti yhteydessä!
Kerro meille itsestäsi ja osaamisestasi palkkatoiveen kera sunnuntaihin 14.1.2024 mennessä sähköisellä hakulomakkeellamme. Olethan nopea, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuajan kuluessa!
HARTWALL Meidän tehtävämme on virkistää Suomea. Uskomme, että kaikissa tilanteissa, ihmisissä ja asioissa piilee mahdollisuuksia. Lasimme on aina puoliksi täynnä. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa ja lähdevesipullottamo Karijoella. Laaja tuotevalikoimamme ulottuu vesistä viineihin. Meillä valmistuu esimerkiksi Hartwall Jaffa, Hartwall Original Long Drink, Hartwall Novelle ja Lahden Erikois. Olemme myös Heineken- ja Pepsi-brändien yhteistyökumppani Suomessa ja tuomme maailmalta satoja laatujuomia viineistä kahviin. Teemme Suomessa sekä hyviä juomia että hyviä tekoja. Kehitämme tuotantoamme yhä ympäristöystävällisemmäksi ja tästä vuodesta alkaen juomamme Lahdessa valmistetaan täysin hiilineutraalisti. Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja tuomme uusia hyvää tekeviä juomia valikoimaamme. Kaiken takana on 700 hartwallilaista, joiden hyvinvointi on meille kaikista tärkeintä – janoamme menestystä yhdessä.
Denne jobannonce blev oprindeligt opslået på https://www.ofir.dk/
(Den originale annonce kan ses på: https://www.ofir.dk/showojob?ofirid=dd0c9f9b)
INFORMATIONER OM STILLINGEN:
- Arbejdspladsen ligger i:
Faxe Kommune
-Virksomheden tilbyder:
-Arbejdsgiver:
Royal Unibrew, Faxe Alle, 4640 Faxe
-Ansøgning:
Ansøgningsfrist: 03-02-2024; - ansøgningsfristen er overskredet
Se mere her: https://job.jobnet.dk/CV/FindWork/Details/5965536